ETUSIVULLE      BIO      HISTORIAA      KUVIA      AUDIO   •   LAULUOHJELMISTOA
        KOKOONPANOISTA YM.      TEE TARJOUSPYYNTÖ!      YHTEYSTIEDOT
          SÄVELLYS      SANOITUS      SOVITUS      YSTÄVIÄ      BRIEFLY IN ENGLISH
Leena Saarinen

Leena Saarinen
- Opettajani vuoden jälkeen totesi minulle syvimmät ajatuksensa ääneen. Syksyllä mietin, ettei tästä taida tulla yhtään mitään. Olin hieman hämmästynyt, sillä nautin kyllä laulamisesta, mutta ehkä se tarpeellinen motivaatio oli jäänyt aina kotiin. En täysin käsittänyt, miksi ylipäänsä kävin viikoittain Lahdessa Sysmästä, mutta kiva pointti oli se, että sain lähteä joka maanantai koulusta kesken pois, että ehdin tunneille. No, se vuosi meni siellä.

Näin Leena Saarinen, riihimäkeläinen laulaja, oli pääsemässä hyvään vauhtiin musiikin tärkeyden sisäistämisessä ja jatkoa seurasi Savonlinnan taidelukiossa:
- Siellä tajusin enemmän, mitä musiikki on minun elämässäni ja puursin huomattavasti vakavammalla asenteella valitsemaani uraa. Olihan sillä tiellä paljon vaiheita ja kokemuksia, mutta sitten musiikki jäi minulta moneksi vuodeksi pois, kun siirryin työelämään - ja parisuhteeseen.

Hän ei kuitenkaan tohtinut luopua musiikista kokonaan ja työ jatkuikin uusien opettajien voimin:
- Kun monta vuotta oli mennyt ja kaksostyttäreni syntyneet, tunsin sydänalassani jonkin kaukokaipuun. En sitä moneen aikaan ymmärtänyt, mikä pyrki pinnalle, mutta kun sen tajusin, oli se kuin salamanisku! Minä halusin heti jatkaa laulutunteja ja tällä kertaa se oli motivoitunut päätös, kukaan tai mikään ei minua pysäyttäisi, tämä on sitä, mitä kaipasin. Pian sain oman opettajan ja tein työtä hyvin vakavasti, innostuneesti ja kunnianhimoisesti. Ei aikaakaan, kun minulle suositeltiin Akatemian opettajaa ja aloin käymään hänen luonaan viikoittain. Tämä onnistui käytännössä hyvin, koska olin yrittäjä. Kävin paikallisessa päiväkodissa harjoittelemassa joka päivä, kun kerrostalossa ei oikein voinut. Tällä tiellä opettajat vaihtuivat aluksi tiuhaan, kunnes sain opeksi Taru Valjakan. Hänen kanssaan meni noin kymmenen vuotta, toki välillä aina pakolliset paussit, kun lapsia syntyi moneen kertaan.

Veri alkoi vetää kevyeen musiikkiin:
- Edellä mainitussa maailmassa tehtiin vain klassista, operetti oli sitten se kevyt musiikki, ei muuta. En osannut tai uskaltanut ajatella täysin viihteellistä puolta, kunnes tapasin Susannan yhteisellä kirkkokeikallamme, työkaverini häissä. Susa oli kanttorina ja minä pyydettynä laulajana. Siitä alkoi minun uusi aikakauteni, syntyi Lumottaret ja täysin eri meno! Laulutunteja oli taas saatava, mutta kevyellä linjalla. Suositeltiin Juhani Markolaa ja hän ottikin oppilaakseen, mikä avasi iskelmämaailman silmieni eteen koko raakuudessaan, millainen haaste olikaan edessäni. Tein hyvin analyyttista opiskelua, mietin, tutkin, pohdin, hain esiintymisiä ja taas tutkin vikoja tai onnistumisia.

Laulukilpailut ovat olleet merkittäviä myös Leena Saariselle:
- Iso kiitos kaikille kilpailuille, missä olen käynyt kokeilemassa kykyjäni, sieltä se itsetunto löytyi parhaiten onnistumisten ja menestyksen myötä. Megatähden kautta Vihreille Niityille ja Hämeen Tangotähteen.

Tavoitteet eivät lopu kesken, kuten kuuluukin:
- Nyt voin todeta, että taivas on kattonani! Uusin uutuus on sanoittaminen, jota haluan tehdä suurella sydämellä. Tulkoon siitä jotain merkityksellistä! Joo, vaikka olen paljon kiinni musiikissa, on turvallista saada kuukausittain oma palkkapussi ja käyn tiiviisti Helsingin diakonissalaitoksella sairaanhoitajana. Toinen henkireikä harrastepuolellani on tuore juttu, noin vuoden vanha, aikuismallina olo ja niitä hommia olen saanut tehdä ihan kivasti. Niissä on upea pointti se, ettei tartte tehdä mitään, kuin vain olla ja poseerata!

Laulaminen on silti tärkeintä Leenalle perheensä jälkeen. Hänellä on iso perhe, 5 lasta ja hän on myös jo useamman lapsen isoäiti vasta 41-vuotiaana, mistä hän on hyvin ylpeä.
Aviomiehensä Kari on merkittävä tuki ja kannustaja Leenan valitsemalla tiellä:

- Ilman hänen tukeaan ja panostaan ei minun kaikki tämä uusi aikakausi olisi onnistunut lainkaan näin kunniakkaasti. Hän on todellinen muusa! Hän tekee kaikkensa, jotta tämä kaikki onnistuu ja on itse vahvasti mukana hankkeissa, järjestelyissä, hankinnoissa, selvitysmiehenä, järjestysmiehenä, autokuskina, roudarina, äänittäjänä, miksaajana, myyntitykkinä - mitä tahansa vain tarvitaan. Saan tuntea itseni kuin kuningattareksi, jolle tehdään kaikki valmiiksi, sitten on minun vuoroni. Leena ja Kari, se on tiimi.

Leena on kiitollinen uusista ystävistään, joita on saanut viime vuosina:
- Olen iloinen, että meillä jatkuu yhteiset esiintymiset, myös toisentyyppisillä estradeilla. Cristian, sinun kanssa on mukava esiintyä!

***

Cristian on laulanut mm. Saaristen järjestämissä hyväntekeväisyyskonserteissa, kuin myös samoissa laulukilpailuissa. Hän ja Leena ovat lisäksi laulaneet duettoja kaksiäänisesti. Ensimmäinen kohtaaminen oli 08.01.2005 järjestetty hyväntekeväisyyskonsertti Aasian luonnonkatastrofin eli vuoden 2004 Tapaninpäivän tsunamin uhrien ja tapahtuneesta kärsineiden auttamiseksi. 01.10.2006 Leena kantaesitti Riihimäen kirkossa järjestetyssä rovasti Anneli Hokkasen jäähyväisillassa Cristianin hengellisen sävellys-sanoituksen "Rakkauden valtatiellä". Joulun alla vuonna 2008 Leena ja Cristian esittivät Neitsyt Mariaa ja Joosefia Jouluooppera-musiikkinäytelmässä Riihimäen keskuskirkossa.

Lisäys: Leena Saarinen & Lumottaret voitti saaristolaisteeman parhaasta uuden saaristolaislaulun esityksestä Kotkan meripäivien merilaulufestivaaleilla kesällä 2006.

Leena Saarinen & Lumottaret        Cristianin ohjelmistoa       TAKAISIN YSTÄVIÄ-VALIKKOON